header3.png

Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry - UMN

UMN on perustettu vuonna 1976, ja sen tarkoituksena on edistää noutajien käyttöä ja tunnetuksi tekemistä Uudenmaan alueella. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä koulutusta, infotilaisuuksia, kursseja, kerhoiltoja, virallisia kokeita ja epävirallisia kilpailuja.

Yhdistyksen toimintaa koordinoi johtokunta, jonka alaisuudessa toimii kolme toimikuntaa: MEJÄ-, NOU/NOME- ja TOKO-toimikunnat. Johtokuntaan kuuluu yhdistyksen puheenjohtajan lisäksi syyskokouksen valitsemat kuusi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Monet heistä toimivat aktiivisesti myös eri toimikunnissa. Johtokunta kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa (kesätaukoa lukuun ottamatta), ja kokouksissa käsitellään etupäässä yhdistyksen toimintaa ja taloutta koskevia asioita.

UMN:n lehti Hakuruutu ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehdessä kerrotaan yhdistyksen tulevasta toiminnasta, menneistä tapahtumista ja julkaistaan tuloksia ym. Myös jäsenet voivat lähettää omia tarinoitaan ja juttuideoita lehteen.

UMN kutsuu vuosittain koolle kaksi varsinaista kokousta, joissa kaikilla jäsenillä on päätösvalta ja he voivat vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Varsinaisia kokouksia ovat vuosikokous maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa. Syyskokouksessa valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja toimikuntien puheenjohtajat (yhdeksi vuodeksi) ja johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle (kahdeksi vuodeksi) sekä päätetään seuraavan vuoden toiminnasta ja taloudesta. Maaliskuun vuosikokouksessa hyväksytään edellisen vuoden toiminta- ja varainhoitokertomus sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle. Myös jäsenten tekemät esitykset käsitellään kokouksessa, mikäli ne on jätetty johtokunnalle kirjallisesti yhtä kuukautta ennen varsinaista kokousta. Kokouskutsut varsinaisiin kokouksiin julkaistaan Hakuruutu-lehdessä.

Toivomme yhdistyksen jäsenten ottavan yhteyttä johtokuntalaisiin ja toimikuntalaisiin kaikenlaisissa noutajiin liittyvissä asioissa. Otamme mielellämme vastaan ideoita ja ehdotuksia toimintamme parantamiseksi. Tarvitsemme jatkuvasti myös uusia vapaaehtoisia "työmyyriä" toimikuntiin, kokeisiin ja muihin tapahtumiin. Teemme kaikki tätä työtä yhdistyksemme hyväksi omalla vapaa-ajallamme vapaaehtoistyönä. Tervetuloa mukaan. Yhteystiedot löydät näiltä kotisivuiltamme.

Miksi kannattaa liittyä UMN:n jäseneksi?

Noutajanpennun opetus on syytä aloittaa heti sen tultua uuteen kotiinsa, mutta kotikasvatuksen lisäksi monet kaipaavat myös opastettua ryhmäharjoittelua. Tähän on mahdollisuus yhdistyksemme pääkaupunkiseudun koulutuskentillä. Ryhmissä harjoitellaan seuraamista, luoksetuloa, paikallaoloa jne. Koulutukset ovat viikoittaisia kesä- ja talvitaukoja lukuun ottamatta, ja mukaan voi mennä, kunhan koiran rokotukset ovat kunnossa. Penturyhmän koulutukset tapahtuvat kurssimuotoisena. Koulutuskentillä tutustuu helposti myös muihin noutajanomistajiin, ja sitä kautta monet ovat myös saaneet kipinän noutajan kanssa harjoiteltaviin muihin harrastuslajeihin. Näiltä kotisivuiltamme löydät tuoreimmat tiedot koulutuskenttien sijainnista ja koulutusajankohdista sekä myös kaikista muista koulutustilaisuuksista ja tapahtumista.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan yhdistyksen toimintaan. Tehkäämme yhdistyksestämme yhdessä toimien kaikille hyödyllinen ja mieluisa vapaa-ajan harrastus!

Jäseneksi voit liittyä sivulla Liity jäseneksi.

Nuuskussa 2/2008 oli juttu yhdistyksen historiasta


Suomen Noutajakoirajärjestö ry - SNJ

SNJ on Suomen Kennelliiton alainen valtakunnallinen noutajajärjestö. SNJ:n alaisuudessa toimivat noutajien alueelliset jäsenyhdistykset, jollainen siis Uudenmaan Noutajakoirayhdistyskin on. SNJ:n jäsenille näkyvin etu on Nuusku-lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Myös uudet jäsenet saavat kaikki neljä lehteä liittymisajankohdasta riippumatta (niin kauan kuin lehtiä varastossa riittää). Lisäksi SNJ järjestää mm. joka vuosi viikon mittaisen kesäleirin sekä eri lajien mestaruuskokeet. Jäsenetuihin kuuluu myös alennukset tietyiltä eläinlääkäriasemilta ja eläintarvikeliikkeistä. Luettelo jäsenetuyrityksistä löytyy mm. Nuuskusta. SNJ:n jäsenenä voi olla alueyhdistyksen, kuten UMN:n kautta, jolloin kaikki jäsenasiat (liittyminen, jäsenmaksut, osoitteenmuutokset) hoituvat UMN:n jäsensihteerin kautta.


Rotujärjestöt ja noutajarotuja harrastavat yhdistykset

SNJ:ssä ja sen alueellisissa yhdistyksissä, kuten UMN:ssä, harrastetaan kaikkia noutajarotuja. Tämän lisäksi jokaisella noutajarodulla on myös oma rotujärjestönsä tai rotua harrastava yhdistyksensä, jotka kukin hoitavat oman rotunsa jalostukseen liittyvät asiat, antavat jalostusneuvontaa ja hoitavat pentuvälitystä. Rotujärjestöillä/rotua harrastavilla yhdistyksillä on myös omat lehtensä sekä internet-sivunsa, ja ne järjestävät myös näyttelyitä, kokeita ja muuta toimintaa. Ks. internet-osoitteet sivulta Linkit.

 

 

Tapahtumakalenteri:

18.9 WT, Nurmijärvi

25.9. Tokokoe, Espoo

25-26.9 Nome-B, Raasepori

25-26.9 NOU, Raasepori

6-7.11 A-koe koulutus

12.11. Hakuruutu 4/2010 Dead line





 

 

Belcando