2016

Vuonna 2016 on ilmestynyt kolme sähköistä Hakuruutu-lehteä. Lehtiin pääset tutustumaan kokonaisuudessaan sivun vasemassa reunassa olevista tiedostoista.

Mukavia lukuhetkiä Hakuruutu-lehden parissa!

 


 

Hakuruutu 1 / 2016

 

Vuoden 2016 ensimmäisessä hakuruudussa esiteltiin uuden toimikautensa aloittavan yhdistyksen toimihenkilöt, tutustuttiin yhdistyksen toimintaan sekä sen historiaan ja kutsuttiin jäsenet mukaan juhlimaan UMN:n 40-vuotista taivalta.

Hakuruutu 2 / 2016

 

Hakuruutu 2/2016 käsitteli muun muassa Jälkiseminaarin satoa sekä nome-kurssia kouluttajan vinkkelistä. Lisäksi lehdessä kerrottiin äitienpäivän nuuskutteluista mejä-kokeen merkeissä. Myös Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen nome-toimikunta esittäytyi lehden sivuilla.

Hakuruutu 3 / 2016

 

Vuoden kolmannessa Hakuruudussa muun muassa pohdittiin alkukesästä järjestettyä pentukurssia kouluttajan sekä osallistujan näkökulmasta, uutisoitiin mejän ja nomen piirinmestaruuskisoista sekä tutustuttiin NOMA-A -kokeeseen. Lisäksi yhdistyksen jäsenille esitettiin syyskokouskutsu.

Hakuruutu 4 / 2016

 

Vuoden neljännessä Hakuruudussa, joka toimitettiin jäsenistölle paperiversiona muun muassa kerrattiin aiempien sähköisten lehtien kohokohtia ja tunnelmia kuluneesta juhlavuodesta.

 

 

 

Lue koko lehti:

Hakuruutu 1/2016

PDF-tiedostoHakuruutu_1_2016.pdf (4.4 MB)
Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenlehti.

Hakuruutu 2/2016

PDF-tiedostoHakuruutu_2_2016.pdf (11.1 MB)
Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenlehti.

Hakuruutu 3/2016

PDF-tiedostoHakuruutu_3_2016_2.pdf (3.3 MB)
Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenlehti.

Hakuruutu 4/2016

PDF-tiedostoHakuruutu_4_2016_FINAL.pdf (3.4 MB)
Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenlehti.