Yhdistyksen historiaa

Teksti: Kaarina Pirilä, Susanna Tuomola

Artikkeli on julkaistu Suomen Noutajakoirajärjestön Nuusku-lehdessä 2/2008

 

Uudenmaan Nuuskut – Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry vuodesta 1976 tähän päivään

Uudenmaan noutajakoirayhdistys on perustettu 18. tammikuuta vuonna 1976 Helsingissä kahvila Primulan kulmassa. Yhdistys oli tuolloin Suomen Noutajakoirayhdistyksen (SNY) alaosasto ja nimeltään Uudenmaan Nuuskut – Nylands Nuusku. Vuonna 1982 SNY oli muuttumassa järjestöksi ja niinpä alaosaston rekisteröityminenkin tuli ajankohtaiseksi. Varsinaisesti yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 3.8.1983. Yhdistyksen perustajajäseninä ja ensimmäisinä toimihenkilöinä v. 1976 olivat koiramaailman tunnetut nimet: Aatos Wuorimaa, joka valittiin myös ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, Oili Aspegren, Pelle Axelson, Kalevi Kosonen, Arto Laakso, Andrea Standertskjöld-Arle ja Heikki Suumäki. Vuonna 1988 yhdistyksen nimi muutettiin virallisesti Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry:ksi (UMN).

 

Alkuaikojen aktiivisuutta

Yhdistyksen toiminta on ollut hyvin vilkasta jo ihan alkuvuosista lähtien. Kerhoiltoja järjestettiin 1970-luvulla jo säännöllisesti, tottelevaisuuskoulutusta pidettiin viikoittain, lisäksi järjestettiin näyttelyvalmennus- ja riistaantutustumistapahtumia. Ensimmäisenä toimintavuonna yhdistys järjesti myös jäljestämiskokeita, metsästyskokeista ja taipumuskokeita. Koemäärät olivat huikeita ja voi vain ihailla tuolloin toimineiden jäsenten ja tekijöiden aktiivisuutta: toisena toimintavuonna järjestettiin mm. kuudet taipumuskokeet, neljät mejä-kokeet ja viidet metsästyskokeet (joista yhdet olivat kansainväliset kokeet)!

Toiminta laajeni tuostakin vielä hyvin nopeasti. Jäseniä oli 1980-luvulla enimmillään 1700, joten toiminta vaati useita uusia toimikuntia (mm. naistoimikunta, josta tuli myöhemmin huoltoryhmä!!) koordinoimaan tapahtumia ja toimintaa. Mukaan tulivat myös Match Show’t ja matkat Tukholman koiranäyttelyyn. 1980-luvun alkupuolella yhdistykselle hankittiin viirejä, kiertopalkintoja, oma kerhomerkki ja paljon muuta. Myöhemmin yhdistykselle hankittiin oma neuvova puhelin, joka olikin muodostua koko yhdistyksen kompastuskiveksi. Siitäkin sen ajan toimijat selvisivät tiukalla taloudenpidolla ja rahanhankintatempauksilla.

 

1990-luvun urbaaneja lokkeja

Ehkä erikoisin seikka yhdistyksen historiassa on tämän päivän perspektiivistä katseltuna 1990-luvun alussa Helsingin keskustassa, linja-autoaseman kupeessa, toiminut yhdistyksen Riistapörssi. Pörssistä saattoi kätevästi kotimatkalla käydä ostamassa koiran treenaamiseen vaikkapa lokin. Usein Riistapörssissä kävikin bisnesmiehet salkkuineen, joilla oli vaimon antama ”ostoslista” mukana. Sinne linnut vaan työpaperien joukkoon…

Yhdistyksen jäsenlehti ”Hakuruutu” ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1994 – samana vuonna järjestettiin ensimmäisen kerran myös Uudenmaan Ohjus –niminen epävirallinen nome-kilpailu, joka järjestetään edelleenkin vuosittain. Yhdistyksen toiminnassa on edelleen mukana pitkäaikaisia jäseniä, ihan alkuvuosilta lähtien.

 

Nykypäivän noutajaharrastusta pääkaupunkiseudulla

Nykyään yhdistystä pyörittävät innokas yhdeksänhenkinen johtokunta vetäjänään Kaarina Pirilä, ja etenkin kolme suurta ja aktiivista toimikuntaa: NOME, MEJÄ ja TOKO. Yhdistyksen riveissä on noin 1400 jäsentä, ja jäsenmäärä on tasaisessa kasvussa.

NOME-toimikunta on järjestänyt Reima Ronkaisen johdolla jo useana vuonna peräkkäin mm. riistaantutustumispäivän sekä taipumuskoekurssin, jolle osallistui viime keväänä jopa 70 koirakkoa. Tänä keväänä järjestetään NOU-kurssin lisäksi NOME-kurssi muutamalle kymmenelle koirakolle. Kokeita järjestetään perinteisten B-kokeiden lisäksi myös WT-koe sekä leikkimielinen Uudenmaan Ohjus.

MEJÄ-toimikuntalaiset ahkeroivat Viirilässä opastaen aloittelevia jäljestäjiä keväisin ja syksyisin. Esimerkkivuonna 2006 harjoittelemassa oli 81 koirakkoa ja jälkiä tehtiin yhteensä 250 kpl. UMN järjestää Mäntsälän Hirvihaarassa perinteisesti kaksi MEJÄ-koetta vuodessa, toukokuun ja elokuun alkupuolella.

TOKO-toimikunta pyörittää huikeita koiramääriä kursseillaan. Viime vuosina suosituille TOKO-kursseille on osallistunut yli 300 koirakkoa vuodessa, mikä ei olisi mahdollista ilman aktiivista kouluttajaporukkaamme. Lisäksi toimikunta järjestää kaksi isoa tottelevaisuuskoetta vuodessa, huhtikuussa ja syyskuussa. Näissä kokeissa yhdistyksen jäsenet kisaavat yhdistyksen TOKO-mestaruudesta.

Agility-toiminta on elänyt hiljaiseloa lähivuosina, mutta tänä vuonna sitä herätellään aktiivisesti henkiin. Lisäksi yhdistys osallistuu joka toinen vuosi suuren Let’s Go –näyttelyn järjestämiseen, ja se onkin yhdistykselle merkittävä tulonlähde. Vuonna 2007 yhdistyksen jäseniä oli useampi kymmenen hymyilevinä parkkipirkkoina ottamassa vastaan näyttelyväkeä, unohtamatta muutamaa  aktiivia, jotka toimivat näyttelyn hallituksessa kuukausitolkulla.

 

Monta rautaa tulessa

Yhdistyksen johtokunta kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa, ja tämä porukka tekee paljon muutakin kuin hoitaa hallinnollisia kuvioita. Johtokunnan riveistä nousevat mm. hupitoimikunta ja Hakuruudun toimitus. Suurin osa johtokunnan jäsenistä on aktiivisia myös Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen toimikunnissa, muissa koirayhdistyksissä ja vauhdikkaimmat myös muissa kuin koirayhdistyksissä, joten tällä porukalla on totisesti monta rautaa tulessa! Hupitoimikunnan puuhiin kuuluvat esimerkiksi Match Show & Möllitoko –tapahtuman järjestäminen, tarvikemyynnin hoitaminen, nettisivujen uusimisprojekti sekä vielä toistaiseksi mysteeriksi jäävä syyspäivä, jolloin koiraharrastajien poikaystävät ja aviomiehet eli ”kepot” ottavat toisistaan mittaa...

Jäsenet voivat lukea näistä ja monista muista tapahtumista Hakuruutu-lehdestä neljä kertaa vuodessa. Lehti on ilmestynyt tämän vuoden alusta asti nelivärisenä, ja se alkaa olla kaukana pelkästä tiedotelehtisestä. Värikkäässä Hakuruudussa on vähintään 24 sivunsa sisällä niin tapahtumaesittelyjä, koulutusartikkeleita kuin pakinoitakin.

Kaiken kaikkiaan toiminta lienee lähentelemässä alkuvuosien kulta-aikojen mittoja, vaikka neuvovaa puhelinta yhdistys tuskin sentään perustaa uudelleen!

 

Lähde: yhdistyksen 20-vuotisjuhlajulkaisu v. 1996 (toimikunnan jäsenet: T.Wickström, T.Fagerström, M.Koivula, S.Rajala, P.Tiusanen, V.Enroth, T.Nyman ja A.Wickström)